Oulu Junior Open 2014 – hullunhauska matkakertomus

Perjantaiaamu klo kahdeksan reikäleipä. ESRC:n Squashbussi starttaa moottorit ja ensimmäisenä etappina kurvataan Esportilta Talihallille hakemaan lisää kyytiläisiä. ”Boarding completed, ready for take off” kuuluu bussin kaiuttimista. Kyydissä on 24 junioria, 8 huoltajaa, 1 valmentaja sekä kapteeni, anteeksi kuljettaja, Hans. Matka Ouluun voi siis alkaa.


Kuvat: Tommi Lind, Raila Luhtala

Stuertti, eli matkanjohtaja, aka seremoniamestari Tommi, kertoo matka-ajaksi arviolta 9h, sekä käytännön asioita bussista: ”vessa on vain hätätapauksiin, eli numero ykköshätään”. Tommi lupaa matkan ajaksi myös paljon erilaista ohjelmaa. Tunnelma bussissa on käsinkosketeltavan innokas.

Ensimmäiseksi ohjelmassa on kakun syöntiä sillä kyytiin on eksynyt myös yksi syntymäpäiväsankari. Yhteisessä onnittelulaulussa raikaa ”paljon onnea Nea”. Tuoreelle 8-vuotiaalle leivottu kakku on huikaisevan hieno (katso kuvista).

Ensimmäisen pitstopin (20 min, Heinolan ABC) jälkeen luvassa on megalomaaninen supertietovisa. 25 kysymystä, aiheina historia, maantieto, viihde, urheilu sekä squash. Kisaan osallistutaan joukkueittain. Nuorten poikien joukkue, ”Puskevat ponit”, voittaa kilpailun ylivoimaisesti. Yleistietämys on jokaisella joukkueella vahvaa. Squashtietämyksestä, tai lähinnä sen puutteesta, täytyy kyllä antaa paljon rukkasia kaikille.

Seuraava pitstoppi on samalla lounastauko. Seisovan pöydän antimista löytyy jokaiselle jotakin ja mukaan bussin kyytiin hyppää myös Mikkelin-Mirko. Matkaa jatketaan kylläisinä elokuvan merkeissä. ”Itse Ilkimys 2” tuntuu vangitsevan jokaisen matkaajan keskittymisen.

Kolmannen ja viimeisen pitstopin jälkeen on vuorossa squashin estämistilanteiden läpikäyntiä videon muodossa. Väsähtämisvaaraa on ilmassa, kun jopa vetäjät tuntevat pientä tuskaa kuoleman tylsän videon parissa. Lopulta leteistä ja strokeista selvitään kuitenkin kunnialla läpi, ja jokainen on astetta oppineempi tuomari.

Oulu lähestyy kovaa vauhtia. Seremoniamestari nostattaa tunnelmaa huikealla omalla versiollaan Cheekin ”Timantit on ikuisia” kappaleesta. Bussi raikaa riemun ja ihailun (kauhun ja vihan) kiljahduksia. ESRC-liput liehuvat. ”Olemme saapuneet Ouluun, lämpötila ulkona on noin 5 astetta.”
Loput ESRC:n pelaajista ovat saapuneet Ouluun omin avuin. Bussilaiset siirtyvät omiin majoituksiinsa. Osa yöpyy 6 tähden Edenissä, osa Nallikarin luxushuviloissa. Henkilökohtainen kilpailu alkaa jo tänä iltana. Kilpailu pelataan tasoluokittain. Kaaviot näyttävät kutkuttavilta. Mukana kansainvälistä väriä aina Ruotsista asti.

Perjantain myöhäisten pelien jälkeen henkilökohtainen kilpailu jatkuu heti lauantaiaamuna. Pelit alkavat klo 9 aamulla ja jatkuvat aina klo 22:30 asti illalla. ESRC:n pelaajat taistelevat yli odotusten keräten peräti 7 palkintosijaa 18:sta. Tarkat kilpailutulokset löytyvät Tournamentsoftwaresta.

Lauantai-ilta huipentuu vielä huikeaan näyttösotteluun. Oulun Hunks-mies, Suomen valmentajien aatelinen, J-P Salminen kohtaa Espoon squashkuninkaan, Johtajan, Tommi Lindin. Linkki ottelun Youtube-jälkilähetykseen löytyy tästä. Linkistä löytyy yli 9h stream-materiaalia. Kelatkaa kohtaan 9:18:00. Kaikkien pelipäivien striimilinkit squash.fi:stä.

Sunnuntaina on vuorossa vielä yli seurarajojen pelattava joukkuekilpailu. Pelaajat saavat taas ison läjän pelejä ja sitäkin isomman kasan kokemusta. Tällaisia loistavia juniorikilpailuja tarvitaan Suomessa lisää.

Palkintojen jaon jälkeen luvassa on vielä pitkä paluumatka squashbussin kyydissä takaisin Espooseen. Pelaajista paistaa suuri ilo, mutta samalla kolmen päivän pelien aiheuttama rasitus. Tunnelma paluumatkalla vaihtelee aina kuoleman rajamailla käymisestä valtaisaan hysteriaan. Mahtuu väliin yksi perinteinen saarnakin, nimittäin ESRC:n squashakatemian johtajan Tommi Lindin tuttu yksinpuhelu.

Takaisin Esportin pihassa ollaan 2:40 sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Osalla koulua heti kahdeksalta. Reissu on näin ollen pulkassa. Ensi vuonna tavataan taas Oulussa! ISO KIITOS kilpailunjärjestäjille mahtavasta squashjuhlasta. KIITOS kuuluu tietenkin myös kaikille pelaajille ja ennen kaikkea bussimatkaajille! Teimme tapahtumasta yhdessä ikimuistoisen!

ESRC:n puolesta raportoi Tommi Lind

Kommentoi artikkelia »»

Sinun on rekisteröidyttävä jos haluat jättää kommentteja