”Kenen vika, että jäätiin vasta kuudensiksi?!” Ja naurunpurskahdus päälle.

Vaikkapa näin voisi tiivistää ESRC:n tämänvuotisen naisjoukkueen Eurocup-reissun. Tällä ekskursiolla naurettiin, itkettiin, voitettiin, hävittiin – ja heitettiin läppää.

Seurajoukkueiden Euroopan mestaruudet ratkottiin 17.–21.9.2013 Italian Riccionessa, Välimeren rannalla. Mukaan lähti annos kokemusta ja toinen mokoma nuoruutta: ykköspelaajana Emppa Soini, kakkosena Riikka Piekäinen, kolmosena Hanna Rusila ja nelosena Emilia Korhonen.

Taustalla oli muun muassa Emilian sairaanaolo ja Hannan sitkeä selkävaiva, mutta joukkue lähti metsästämään parastaan.

Se ei kuitenkaan ihan onnistunut, sillä ensimmäinen kisapäivä lipsahti hapuilun puolelle ja selkävaivakin sotki kuvioita. Ensin tuli tiukahko tappio unkarilaiselle Go Ahead Squash Clubille 1–2. Seuraavaksi sijoituksissa ESRC:n taakse jäänyt itävaltalainen USC 2000 Graz järjesti melkoisen yllätyksen puun takaa: 42- ja 34-vuotiaiden vanhojen konkareiden joukkue jätti ESRC:n taakseen 2–1.

Tästä sisuuntuneina espoolaiset päättivät voittaa kaiken lopun, mikä voitettavissa oli. Seuraavan aamun Mulhouse Squash Club Ranskasta oli liian kova vastus, ja 0–3-tappio oli enemmän tai vähemmän ennakoitu. Iltapäivällä voittovaihde lähti viimein päälle, ja ruotsalainen Stockholm Squash Klubb kaatui rennosti 3–0.

Alkulohkon nelossija merkitsi pelaamista sijoista 5–8. Ensimmäisenä tuli vastaan italialainen Squash Italia S. S. D. Riccione, ja odotettu voitto tulikin. Italialaiset tsemppasivat hyvin, mutta Emppa, Riikka ja Emilia olivat vahvempia otteluvoitoin 2–1.

Viimeisessä kohtaamisessa sijoista 5–6 espoolaiset saivat tilaisuuden yrittää revanssia jo tutuiksi tulleista unkarilaisista. Matsiin ladattiin kaikki tsemppi, mutta valitettavasti ESRC:n oli pakko tunnustaa vastustajat paremmikseen. Emppa hoiteli omansa helposti, mutta Riikan ja Emilian vastustajat tappoivat paremmin pallot pitkien rallien päätteeksi.

Saldoksi tuli kuudes sija kymmenen tiimin joukosta – ei ollenkaan huonosti siihen nähden, ettei seuran koko ykköskaarti päässyt tänä vuonna mukaan eikä pelanneenkaan joukkueen iskukyky ollut paras mahdollinen.

Itävalta-tappio jäi silti kaivelemaan, sillä ”puun takaa yllättäjät” raivasivat tiensä mitaleille asti, kolmansiksi. He osoittivat, kuinka tärkeää voi squashissa olla kokemus, itsevarmuus, taktiikka ja ennen kaikkea vahva tahto.

Sitä espoolaisiltakin löytyy varmasti ja kaksin verroin, jos edustuspaikka jälleen aukeaa ensi vuonna. Mehän näytetään niille, vai mitä mimmit!

Teksti: Hanna Rusila