ESRC:llä on ilo kertoa, että Markku ”Make” Hyrske aloittaa ESRC:n uutena päävalmentajana 16.8.2010. Make on yksi Suomen kokeneimmista squashvalmentajista. Hän on kirjoittanut omasta squashhistoriastaan ja valmennuksellisista näkemyksistään ESRCläisille jutun, joka kannattaa lukea.

Maken viesti ESRCläisille:

Morjens koko ESRC:n porukka!

Kiitokset seuran johdolle, että voin palata ESRC:n mielenkiintoisiin kuvioihin noin seitsemän vuoden tauon jälkeen. Olen saanut vieroitusoireita, kun Squashliiton toiminnanjohtajana kahdeksan vuoden aikana, en ehtinyt valmentamaan. Nyt pääsen jatkamaan Tomppa Niinimäen hyvää työtä niin pelaajien kuin koko ESRC:n kehittämiseksi yhdessä hyvän ja energisen seuraorganisaation kanssa.

Taustastani hiukan tietoa seuraavassa. Synnyin Elimäellä 1953 ja treenasin vuodesta 1964 alkaen mm. 14 vuotta telinejumppaa, joista viimeiset vuodet miesten maajoukkueessa. Liikuntatieteellisessä opiskellessani yhdessä mm. Ari Pelkosen, Mankku Lindholmin ja Tuomo Kettusen kanssa (sq-maajoukkuevalmentajia eri vaiheissa) innostuin squashista 1978. Pelasin niin innolla, että kesäisin en ruskettunut, kun Liikunnan sq-monttuun ei aurinko paistanut. Telinevoimisteluvalmentajan hommien ohessa opetin squashia mm. Länsi-Saksassa ja Squashliitossa aloitin koulutuspäällikkönä marraskuussa 1981 ja sen jälkeen olen liitossa tehnyt kaikkea. Palkitsevinta on ollut olla valmentajana eri maajoukkueryhmissä ja valmentajakouluttajana. Tanskan päävalmentajana käväisin vuoden (97/98) ja sen jälkeen tulin aika pian ESRC:n junnuvalmentajaksi. Homma taisi päättyä vuonna 2003, kun liiton tj:n hommat painoivat päälle.

Minua kiehtoo elämässä ja valmennuksessa innostaminen ja oppimisen sekä ilon synnyttäminen, joka vaatii joskus rajua totuttujen rajojen rikkomista. Urheilussa valmentajan on jeesattava yksilöllisesti jokaista eteenpäin siten, että äly, tiedot ja ymmärrys (esim pelikäsitys) sekä kroppa kehittyvät. Tavoitteena on, että itsensä peliin laittamisesta nauttii koko ajan enemmän. On huolehdittava siitä, että ryhmissä kaverit ja keskinäinen kannustava kisa ja ystävyys vievät eteenpäin. Parhaassa tapauksessa kaikki tapahtuu huomaamatta. Ryhmässä ei saa kukaan pelätä epäonnistumista (jota tapahtuu kaikille joka päivä) tai ilkeitä puheita – nollatoleranssi on ehdoton. Laiskuutta ei voi hyväksyä, mutta yrittämistä palkitaan ja sen henki tarttuu. Näin jokainen voi kokeilla omaa tasoaan useamman vuoden tähtäimellä oli ikä sitten 5 tai 50 vuotta.

Squashpelaajan kohdalla tämä tarkoittaa välillä hankalaa liikeradan remontointia ja satoja toistoja, mutta myös ainakin kerran viikossa urheilijan kannustamista uupumukseen ja ’puhkeamiseen’ asti. Välissä on oltava leikkiä, kisaa ja juhlaa, muuta urheilua ja harrastamista sekä naurua, paljon lepoa ja kunnon ruokaa. Miten juttu on mahdollista seuran joka valmennusryhmässä, on kova haaste niin valmentajille kuin johtajillekin. Junioreitten suurin voiman lähde on koti ja tuen antaminen ja huolto on iso haaste perheitten kiireisille äideille ja isille.

Kehityksen perusedellytys on, että seurassa sekä vetäjien että pelaajien kehitystä mitataan tai ainakin seurataan ja asioista keskustellaan avoimesti rakentavassa hengessä. Treeniryhmiä ja harjoitussisältöjä tarkistetaan parin kuukauden välein ja jokainen tekijä paneutuu asioihin. On nautinnollista, kun mennään yhdessä eteenpäin – kehitetään itseään ja tehdään parastaan.